Tulevaisuuden sijaishuoltoa -kehittämispäivän tallenne

Osaamista sijaishuoltoon -hankkeen päätösseminaarissa pohdittiin, millaista tulevaisuuden sijaishuolto on. Aamupäivän tallenteessa on eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston esittelijäneuvos Tapio Rädyn osuus, iltapäivän tallenteesssa ääneen pääsevät OSSIn hanketiimi, Diakin sosiaalialan yliopettaja Jari Helminen, THL:n erityisasiantuntija Pia Eriksson ja loppusanat lausuu Hoivatien kehitysjohtaja Mikko Oranen. Koulutusten diat löytyvät täältä. Tallenteet nähtävillä 15.4.2022 asti.

”Saataisko tulla käymään?”

Joka kerta laitosvierailulle lähtiessä jännittää. Jokainen paikka on erilainen: yksikkö voi sijaita kaupungin keskustassa tai maaseudulla soratien päässä kaukana kaikesta. Ulkomuodoltaan se voi olla tavallinen omakotitalo, komea vanha kyläkoulu tai tyypillisempi ”laitosrakennus”. Yhteistä kaikille Ossi-hankkeen laitosvierailuille on ollut sydämellinen vastaanotto. Työelämäyhteistyö oppilaitosten ja lastensuojelulaitosten välillä oli alusta saakka yksi Ossi-hankkeen tärkeistä tavoitteista. Alun perin kyllä … Lue lisää

Lahjotaan ne rakkaudella -kehittämispäivän tallenne

Osaamista sijaishuoltoon -hankkeen sijaishuollon veto- ja pitovoimatekijöihin pureutuvan kehittämispäivän tallenne. Päivän esitykset löydät täältä. Puheenvuorot: Mitä tiedämme sijaishuollon veto- ja pitovoimatekijöistä projektipäällikkö Senni Laine, Osaamista sijaishuoltoon Väkivallan uhka ja työturvallisuus erityisasiantuntija Elina Östring, Työterveyslaitos Sijaishuollon kolme kulmaa – mikä kärki edellä? Jukka Sihlman ja Sari Itäpelto, Avosylin Oy Mistä vetoa ja pitoa vaativaan sijaishuoltoon? kehitysjohtaja … Lue lisää

Workshop: persoonallisuushäiriöt ja niihin liittyvien vuorovaikutusongelmien kohtaaminen

To 17.2. klo 12-15 Teams Mielisairauksia lievempien mutta silti paljon kärsimystä aiheuttavien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys väestössä on hieman alle 10 %:n luokkaa, mutta esiintyvyys sosiaali- ja terveydenhoitopalveluita   tarvitsevien joukossa on moninkertainen, ja vangeilla yli 70 %. Esityksessä käydään lyhyesti läpi erilaisten persoonallisuushäiriöiden koko kirjo, keskittyen erityisesti asosiaalisiin, narsistisiin ja epävakaisiin häiriötyyppeihin, ja niiden yhteydessä tavallista useammin … Lue lisää

Lahjotaan ne rakkaudella -kehittämispäivä 18.1.2022

Tervetuloa Osaamista sijaishuoltoon -hankkeen sijaishuollon veto- ja pitovoimatekijöihin pureutuvaan kehittämispäivään ti 18.1. klo 9-15.15 Teamsin välityksellä. Ilmoittautumiset tänne tai https://link.webropolsurveys.com/EP/31F936608F82338C OHJELMA 9.00                  Mitä tiedämme sijaishuollon veto- ja pitovoimatekijöistä                            projektipäällikkö Senni Laine, Osaamista sijaishuoltoon 10.00                Väkivallan uhka ja työturvallisuus erityisasiantuntija Elina Östring, Työterveyslaitos 11.00                lounas              11.45                Sijaishuollon kolme kulmaa – mikä kärki edellä? … Lue lisää

Työn mielekkyyden kokemus ehkäisee myötätuntouupumuksen syntyä

Lastensuojelun sijaishuollon työntekijöitä uhkaa myötätuntouupumus. Ohjaajien työhön liittyy useita kuormitustekijöitä, jotka voivat aiheuttaa työntekijälle emotionaalista kuormittumista. Haastavat asiakastilanteet, väkivallan pelko, kiire, riittämättömät resurssit sekä työn ennakoimattomuus korostuvat usein sijaishuollon työn kuormittavina tekijöinä.   Auttamistyössä kohdataan toisen ihmisen tunteet läheltä. Empatia ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan liittyvät usein vahvaan auttamishaluun. Ne auttavat samaistumaan toisen ihmisen … Lue lisää

Varmuutta valvontaan -kehittämispäivä

Sijaishuollon valvonta ja sosiaalityöntekijän tehtävät, esittelijäneuvos Tapio Räty Lasteri- pilottihankkeen kuulumiset. Lasteri on sijaishuoltoyksiköt ja niiden valvontatiedot yhdistävä tietopohja, hankekoordinaattori Tuija Tähkäpää ja projektisuunnittelija Anni Haapalinna Lastensuojelun ympärivuorokautisten palvelujen valvonnan malli, Turku. Huomaa Lapsi! (HuLa) Lataa Turun valvonnan mallin diat tästä

Kehittämispäivä: Voimaa vertaisilta, kokemusasiantuntijat sijaishuollossa

Osaamista sijaishuoltoon -hankkeen tallenne Voimaa vertaisilta-kehittämispäivästä, jossa aiheena on kokemusasiantuntijoiden ja vertaisten käyttö lastensuojelun sijaishuollossa. Asiantuntijoina Hanna Eskola Nuorten Ystävien Verto-hankkeesta, kokemusasiantuntija Marko, Pilvi Morko NY/ODL, Mika Pajuniemi Abnoy Oy, ylitarkastaja Saku Vaskivuo Pohjois-Suomen AVI ja asiantuntija Onni Westlund Pesäpuusta.