Harrastamisen merkitys sijaishuollossa

Koronakriisi on vaikeuttanut lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastamiseen.  Kuluneen vuoden aikana on vähän väliä eri uutiskanavissa nostettu esille lasten ja nuorten turhautumista ja ahdistusta siihen, kun harrastustilat ovat aika ajoin olleet kiinni, ryhmäharrastuksia on keskeytetty ja lasten sekä nuorten vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia on rajattu. Lasten oikeus harrastamiseen ja vapaa-ajantoimintaan on määritelty ihmisoikeussopimuksessa (mm. YK:n lapsen oikeuksien … Lue lisää

Hyvän kohtelun suunnitelma osa 1

OSSI-hankkeen hyvän kohtelun suunnitelman koulutus on jaettu kahteen osaan. Osa 1 materiaalit sisältävät hyvän kohtelun suunnitelman kohdat, jotka sopivat tehtäväksi myös ammatillisille perhekodeille. Lisäksi materiaaleista löytyy Pohjois-Suomen AVIn ohjeistus hyvän kohtelun suunnitelman tekemiseen. Hyvän kohtelun suunnitelma-koulutuksen tallenteet osa 1 ja 2 löytyvät täältä. Hyvän kohtelun suunnitelman osa 2 (rajoitustoimenpiteet) diat löytyvät täältä.

Mitä kuuluu perhehoitoon?

Osaamista sijaishuoltoon -hanke on suunnattu enimmäkseen lastensuojelulaitosten kehittämiseen, mutta hankesuunnitelmastamme löytyy myös perhehoidon valvonnan päivä. Tätä koulutuspäivää varten teimme kyselyt perhehoidosta, sen laadusta ja valvonnasta perhehoitajille, sosiaalityöntekijöille ja sijoitetuille lapsille. Kyselyistä koostimme raportin, jossa pohditaan perhehoiton nykytilaa ja kehittämistarpeita.

Sijaishuollon ossaamista tarjolla!

Ookkonää viime aikoina päässy käymään koulutuksissa? Vai eikö oo ollu oikein semmosia sopivia, että aina tuntuu että puhutaan vähä liian kevyistä aiheista? Elähän huoli, meillä OSSI-hankkeessa hypätään suoraan syvään päähän! OSSI-hankkeen tiimi alkaa olla kasassa, ja samoin alkavat olla syksyn 2020 koulutukset. Sen verran viisaita oltiin, että ei omasta päästä alettu keksimään mihin te lastensuojelun … Lue lisää