Muutama sana sijaishuollon laitoshoidon kilpailuttamisesta. Aihe on pyörinyt viime aikoina kovasti ajatuksissa, sillä monet isot kunnat ja kuntayhtymät ovat valmistautumassa uuteen kilpailutuskierrokseen laitoshoidon saralla ja keskustelu on alkanut vähitellen kiihtyä niin palveluntuottajien kuin kuntienkin suunnalla. Kuntien täytyy tarjouspyyntöjä valmistellessa linjata palvelun hinnan ja palvelun sisällön eli suoraan sanoen laadun, välistä suhdetta. Mikä painaa vaakakupissa? Mitä vähimmäisvaatimuksia asetetaan palvelun sisällölle? Mitkä laatutekijät ovat arvokkaampia kuin toiset? Niin sisällöllisen kuin taloudellisenkin linjauksen taustalla on pidettävä koko hankintaprosessin ajan ykkösprioriteettina sijoitetun lapsen etu.
On tärkeää, että sijaishuollon laitoshoidon kilpailutusprosessissa hankintaosaamisen rinnalla kulkee sijaishuollon asiantuntijuuden näkökulma, sillä sijoitetut lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja heidän ympärivuorokautisen hoidon ja kasvatuksen mahdollistuminen parhain mahdollisin reunaehdoin on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä velvoite.
Kuntatasolla sijoitetun lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät tietävät parhaiten, mitä heidän asiakkaansa tarvitsevat ja he tunnistavat ne ongelmakohdat ja haasteet, mitä tällä hetkellä lastensuojelulaitosten kentässä on. Hankintaa valmisteltaessa on keksittävä keinot, millä asiakastyöhön uppoutuneet, ylityöllistetyt sosiaalityöntekijät saadaan parhaiten kuulluiksi asiakkaidensa äänitorvina.
Myös asiakkaiden kuuleminen ja osallistaminen on ensiarvoisen tärkeää; hankintaprosessit ovat täysin mahdollisia rakentaa lapsilähtöisen ajattelun ympärille. Lasten osallistamiseen on tullut uusia työkaluja- ja menetelmiä viime vuosina, niitä kannattaisi hyödyntää laitoshoidon hankinnassakin. Lapsen kokemus laadukkaasta sijaishuollosta voi olla tyystin erilainen kuin ammattilaisten.
Hankinnan valmistelun aikana sijaishuoltopaikkojen kokemus meneillään olevan sopimuskauden pulmakohdista ja epäonnistumisista olisi huomioitava vastaisuuden varalle; mikä meni pieleen esim. palvelukuvauksessa? Olivatko esim. henkilöstövaateet sittenkin ristiriitaisia? Oliko hoitovuorokausihinnan sisältö riittävän yksiselitteinen vai jättikö se sittenkin liikaa tulkinnan varaa? Olivatko laadun lisäpisteitä koskevat vaateet kuitenkaan sellaisia, että ne olisivat vaikuttaneet liiemmin lapsen tilanteeseen? Mitä sopimuksen ehtoja ja laatuvaateita oli hankaluutta noudattaa?
Sijaishuollon laadusta on puhuttu viime vuosina enemmän kuin koskaan ennen, hyvä niin. Se taso, millä kunnat vievät laatua koskevat vaatimukset laitoshoitoa koskeviin sopimuksiin ja palvelukuvauksiin, vaihtelee yhä laajasti. Olisi tärkeää lähteä yhdenmukaistamaan laatua koskevia vaatimuksia kuntien kesken. Ehkä tähän päästäänkin tilaajien vähentyessä hyvinvointialueiden aloittamisen myötä. Tässä vaiheessa tulisi käydä kuntien välistä keskustelua ja samalla, jos mahdollista, yhteistä vuoropuhelua palveluntuottajien kanssa. Sijoitettujen lasten tarpeet eivät vaihtele kunta/hyvinvointialuekohtaisesti ja toisaalta jokaisella sijoitetulla lapsella on yhtäläinen oikeus tulla sijoitetuksi sijaishuoltopaikkaan, mikä parhaiten soveltuu hänen tarpeisiinsa. Lasten yhdenvertaista kohtelua olisi, että kuntien kesken ei olisi niin suuria eroavaisuuksia sijaishuoltoa koskevissa laatuvaatimuksissa.
Laitoshoitoa kilpailuttavat kunnat ovat isojen haasteiden äärellä taivutellessaan tarjouspyyntöjä vastaamaan tuleviin muutoksiin. Muutoksia on luvassa mm. lastensuojelulain uudistuksen ja hyvinvointialueiden järjestymisen myötä. Lisäksi lastensuojelulaitosten toimintakentässä on havaittavissa sellaisia toimintaa vaikeuttavia tekijöitä, joiden ääreen olisi syytä pysähtyä kansallisella tasolla.
Lastensuojelulaitoksilla on merkittäviä vaikeuksia saada rekrytoitua alalle koulutettua ja kokenutta henkilökuntaa. Alan vetovoima on heikentynyt, edes vakituisiin työsuhteisiin ei ole tunkua. Tilanne alkaa olla kestämätön riippumatta siitä, missä päin Suomea laitos sijaitsee. Sijaishuoltoon laatua tuo laitoksen pysyvä henkilökunta. Ei ole lapsen etu, että laitoksessa on jatkuvasti meneillään vähintään yhden henkilön rekrytointi, vuoroissa on paljon sijaisia ja keikkalaisia tai omaohjaaja vaihtuu monta kertaa sijoituksen aikana. Kuntatoimijoiden täytyy toki tarkastella yksityisen palveluntuottajan toimia sen suhteen, mistä henkilöstövaihdokset ja rekrytoinnin vaikeudet johtuvat ja palveluntuottajan kanssa on keskusteltava myös siitä, mitä rekrytointihaasteen selättämiseksi on konkreettisesti tehty. Kuntien täytyy myös kyetä tämän tarkastelun rinnalla arvioimaan relevanttia tasoa asettamilleen henkilöstövaateille.
Toisaalta sijoitettujen lasten tilanteet ja huostaanottoihin johtaneet syyt näyttäytyvät moninaisemmilta kuin esim. viisi vuotta sitten. Lapset tarvitsevat laitosarjessa yhä enemmän yksilöllistä aikuisen aikaa ja ohjausta. Henkilöstöresurssista ei ole varaa nipistää. Henkilöstön kouluttaminen asiakasryhmän tarpeita vastaavasti on tärkeässä roolissa. Itsestään selvää on, että lastensuojelulaitoksessa työskentelevällä on traumaoireilun ymmärtämystä ja taitoa nähdä oireilun taakse, keinoja neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen toiminnan ohjaukseen ja rajoitustoimenpiteiden ja kasvatuksellisten seuraamuksien välinen raja näyttäytyy selkeänä. Tämän kivijalan päälle on välttämätöntä lähteä rakentamaan täydentävää osaamista kenties koko työryhmän yhteisenä koulutuksena.
Kaipaan paluuta perusasioiden äärelle puhuttaessa siitä, mitä laitoshoidon laatu on. Turvalliset, pysyvät ihmissuhteet ja strukturoitu ja selkeä arki, olisiko se tiiviisti ajateltuna tässä? Sijoitetun lapsen elämä rakentuu näiden kahden asian ympärille ja jos ne eivät ole kunnossa, ei voi odottaa vaikuttavaa sijaishuoltoa. Kunnat ovat hyvin pontevia hakemaan laatua lastensuojelulaitoksilta ja tämä on ehdottoman hyvä asia. Täytyy kuitenkin muistaa, että harvalla kunnalla on olemassa riittävää resurssia seuraamaan sitä, miten kilpailutetut yksiköt sitoutuvat voimassa olevaan sopimukseen. Sopimuksen täytyy olla sellainen, että sen seurantakin onnistuu.
Mervi Lyytikäinen
Sosiaalityöntekijä