OSSI-hankkeen viime viikolla järjestetty perhehoidon päivä keräsi mahtavan suuren osanoton sosiaalityöntekijöitä ja perhehoitajia. Jos et ehtinyt mukaan tai haluat katsoa jonkun esityksen uudelleen, niin koulutuspäivän tallenne on katsottavissa nettisivuillamme 15.4. saakka.
Valmistauduimme perhehoidon päivään tekemällä kyselyn perhehoitajille, sosiaalityöntekijöille ja perhehoitoon sijoitetuille lapsille. Mitä kuuluu perhehoitoon -raportti löytyy myös nettisivuiltamme. Muut kyselyn kysymykset tulivatkin käsiteltyä jo raportissa, mutta perhehoitajilta kysytty PRIDE-valmennuksen soveltuvuutta koskeva kysymys jäi pois raportista. Tässä blogikirjoituksessa avaan sen vastauksia.
Perhehoitajaksi ryhtyviltä vaaditaan puhdas rikosrekisteriote, sijaisperheenä toimimiseen sopivat kodin olosuhteet ja elämäntilanne ja PRIDE- koulutuksen suorittaminen. PRIDEä järjestävät sekä kunnat että yksityiset palveluntarjoajat. PRIDE-valmennus kestää noin puoli vuotta ja sisältää yhdeksän ryhmätapaamista, yhteensä 27-30 tuntia.
Kysyimme perhehoitajilta millaiset valmiudet Pride-koulutus heidän mielestään antaa perhehoitajaksi ryhtymiseen ja olisiko koulutuksessa jotain kehitettävää.
Vastaukset jakaantuivat aika lailla tasan hyvät-huonot -akselilla, joskin monissa vastauksissa joissa PRIDE koettiin hyväksi koulutusmalliksi annettiin kuitenkin lisätoiveita koulutuksen sisällölle. Lisäksi monissa vastauksissa hoksautettiin, että valmennus on valmentajien näköinen eli eri ryhmät voivat olla hyvin erilaisia. Muutamassa vastauksessa pohdittiin sitäkin miten valmennusta voisi tasalaatuistaa juuri kouluttajien osalta.
Monissa vastauksissa todettiin, että vasta käytäntö opettaa, mitä perhehoitajana toimiminen on. Silti jo PRIDEen toivottiin puhujiksi etenkin pitkään toimineita perhehoitajia. Lisäksi tietoa toivottiin vertaisryhmistä ja mentoritoiminnasta.
”Peruspohjan antaa. Kokemusasiantuntijuutta enemmän hyötykäyttöön, eli sijaisvanhempia kertomaan arjesta.”
”Hyvät. Ehkä hieman kauniimmat kuin todellisuus. Perhehoitajan ääntä ei kuulla niin paljoa asioissa.”
”Aika hyvät mutta tuli yllätyksenä kuinka paljon joutuu taistelemaan lapsen etujen puolesta.”
”Antaa hyvät valmiudet, enemmän voisi olla kokemusasiantuntijoita, eli perheitä joilla on lapsia sijoitettuna.”
“Enemmän tietoa alueellisten perhehoitajien yhdistysten toiminnoista. Etteivät uudet jää yksin.”
Noin puolet vastaajista koki, ettei PRIDE antanut hyviä valmiuksia perhehoitajaksi ryhtymiselle. Koulutusta moitittiin etenkin siitä, ettei se antanut riittävän realistista kuvaa perhehoitajan työstä ja sijoitettujen lasten haasteista.
”Koulutuksessa pitäisi tuoda myös haasteet esille. Ei ole kenenkään etu, että niitä pimitetään. Perhehoitoa kuvataan tavallisina perheinä. Se on kiiltokuva perhehoidosta, ja todellisuus on siitä kaukana. Kaikki tuki mitä luvattiin meille koulutuksessa, jäi saamatta. Todellisuus pitäisi koulutuksissa kertoa, ettei tule yllätyksenä kuinka julmaa saattaa olla perhehoidon toiminta lasta ja perhehoitajia kohtaan.”
”Taloudellisesta vaikutuksesta sekä päivätyön ja perhehoitajan työn yhdistämisestä sekä tuen saannista puuttuivat konkreettiset sisällöt.”
”Pitäisi kertoa myös niistä hankalista kokemuksista. Lisää myös sijoitettujen lasten tarinoita heidän itsensä kertomina. Se luo jaksamista, jos arvostusta tulee edes joskus jostain.”
”Antaahan se alkusysäyksen ja pienen maistiaisen tulevasta, mutta eihän se valmista lähellekään perhehoitajan työhön. En tiedä mitä pitäisi tehdä toisin. Asioiden kaunistelu ei ainakaan auta.”
”Huonot. Yhtä ruusunpunaa, eikä vastaa todellisuutta.”
”Huonot. Ei antanut todellista kuvaa arjen haasteista.”
”Antaa ehkä liiankin positiivisen kuvan sijaisvanhemmuudesta.”
Vastaajat toivoivat koulutukseen lisätietoa ainakin perhehoitajan lakiasioista, palkkioihin ja toimeksiantosopimukseen liittyvistä asioista, huoltajuudesta ja sijaisvanhemman ja sosiaalityöntekijän päätäntävallasta.
”Toivoisin enemmän puhetta rakkaudesta ja monille perheille olisi ollut hyvä saada selkeät rajat sille mitä sijaisvanhemman tulee ”sietää”. Kunnat sysäävät ihan järkyttäviä tilanteita perheille ja jättävät perheet yksin. Mm. Joutuvat tapaamaan omassa kodissa päihtyneitä ja uhkailevia vanhempia. Tämän tyyppisiin asioihin eli oman perheen ja lasten suojelemiseen kaikenlaiselta uhalta tulisi valmentaa ja opastaa miten toimia.”
”Enemmän ehkä olisin toivonut asiaa esille, että mihin kaikkeen meillä ei ole sanan sijaa. Mitä kirjaimellisesti tarkoittaa, että huoltajuus säilyy biovanhemmilla.”
”Lakiasiat oli ajan tasalla kurssin aikana mutta niille pitäisi tulla säännöllinen pakollinen päivitys. Kenen vastuu?? Lasten kasvaessa eri asiat tulee haasteeksi: oikeus päivähoitoon ja sitten kohta jo nuori ja some, kaljojen jemmaaminen; kuka maksaa nuoren sakot…”
“Suurin haaste on mielestäni ollut sosiaalityöntekijöiden vaihtuminen. Jokainen heistä on erilainen ja toimii eri tavalla. Kunta on sama mutta käytännöt vaihtuvat sosiaalityöntekijän mukaan.”
”Pitäisi puhua enemmän siitä, jos sattuu saamaan hyvin traumatisoituneet ja pahasti oireilevat lapset, mitä sitten? Lopetus/mistä tukea/mitä tukea/sijaisperheen jaksaminen jne”
Vastaajien kokemusten ajankohta vaihteli suuresti: osa vastaajista oli käynyt PRIDEn jo 90-luvulla ja osa oli vasta menossa koulutukseen. Jälkiviisaana olisin lisännyt kyselyyn kysymyksen siitä, paljonko perhehoitajat ovat saaneet lisäkoulutusta PRIDEn jälkeen. Eri kunnissa ja palveluntarjoajilla käytännöt vaihtelevat laidasta laitaan. Etenkin yksityisten palveluntarjoajien perhehoitajien vastauksista kävi ilmi, että perhehoitajille oli suunnattu laajasti koulutustarjontaa. Kunnissa taas perheiden koulutus voi olla olematonta tai vain esimerkiksi vain lakimuutoksiin reagoivaa. Perhehoitajat toivoivat vastauksissaan laajaa koulutusta liittyen sekä sijoitetun lapsen oireiluun että perhehoidon käytäntöihin (palkkiot, toimeksiantosopimukset ym).
PRIDEn tulisi olla alkusysäys perhehoitajan mahdolliselle uralle, ja ensimmäinen koulutus lukuisten koulutusten jatkumossa. Valitettavasti tässäkin kysymyksessä tulee esiin suuri epätasa-arvo, jossa eri kunnissa ja palveluntarjoajille toimivat perheet ovat. Ei ole olemassa koulutusrunkoa tai -ohjetta, joka kuntien tulisi PRIDEn jälkeen toteuttaa.
Olemme OSSI-hankkeessa olleet iloisia, että perhehoitajat ovat löytäneet meidän koulutuksemme. Millään hankkeella ei kuitenkaan paikata sitä jatkuvaa koulutustarvetta, jota perhehoidon kentällä vallitsee. Vastaus siihen pitäisi löytyä kunnallisen perhehoidon kehittämisestä.
Senni Laine
Projektipäällikkö