Haloo, kuuleeko kukaan?

Lokakuussa 2020 vietettiin Maailma mielenterveyspäivää, jonka teemana oli kuunteleminen. Kuunteleminen ja kuuleminen vaikuttavat siihen, miten tulemme nähdyksi ja kohdatuksi, ja sillä on keskeinen vaikutus hyvinvointiimme. OSSI-hankkeessa olemme halunneet osallistaa ammattilaisten ohella nuoret kuulemalla eri teemoihin liittyen heidän ajatuksiansa ja kokemuksia. Ne ovat keskeisessä asemassa kehitettäessä lastensuojelulaitosten käytänteitä ja ammatillisten opettajien opetusosaamista. Haluankin tässä blogissa toipumisorientaatioajattelun ja toiminnan viitekehyksen avulla herätellä meidän kaikkien tapoja tehdä työtä ja nähdä nuori eri yhteyksissä.

Sijoitetuilla nuorilla on tarve toipua monella tavoin – yhdellä mielenterveyden häiriöstä, toisella päihdehäiriöstä ja kolmannella ehkäpä traumasta. Toipumisorientaatioajattelu herättelee meitä ammattilaisia tasavertaiseen kohtaamiseen, kunnioittavaan rinnalla kulkemiseen ja toisaalta ravistelee meitä irrottautumaan isällisestä asiantuntija-auttajan roolista. Toipuminen on monitahoinen syvästi henkilökohtainen ja ainutlaatuinen arvojen, tunteiden, päämäärien, taitojen ja roolien muutosprosessi.

Nuorten toipumisen matka on kuin polku, joka alkaa jostain, muttei välttämättä pääty tiettyyn päämäärään. Nuori kaipaa toipumisen polulleen mukaan aikuisen, jolla on aikaa, empatiaa ja halua kuunnella – lisätä osallisuutta ja yhteyksiä. Nuori tulee nähdä kaiken aikaa aktiivisena toimijana, joka pystyy erilaisista rajoituksista huolimatta elämään mielekästä ja toivorikasta elämää tässä ja nyt. Toipumisella ei siis tarkoiteta toipumisorientaation yhteydessä, että nuori kliinisesti palautettaisiin johonkin ”terveeseen tilaan”, jonka jälkeen mielekäs elämä olisi vasta mahdollista. Oireilu voidaan nähdä jopa mahdollisuutena kehittyä ja oppia uutta.   

Lastensuojelun asiakkuudessa olevan nuoren identiteetti tarvitsee vahvistusta. Itsetuntemuksen lisäämisen ohella nuori kaipaa polulleen matkakumppaniksi myös vertaisiaan – kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen on siksi nykypäivää ja tukee osaltaan nuoren identiteetin uudelleen rakentumista. Erilaisten vahvuuksien ja voimavarojen näkyväksi tekeminen on keskeistä, koska liian usein nuori kuulee siitä mitä ei osaa tai minne hän ei kuulu.

Ammattilaisten tekemää asiantuntijatyötä ja esimerkiksi kuntoutusta ei toipumisorientaatioajattelussa väheksytä. Sitä vastoin nuoren omakohtaista kokemusta mielekkäästä, merkityksellisestä ja toivorikkaasta elämästä halutaan korostaa ja kuulla. Nuoren yhteys muihin ihmisiin on erityisen tärkeää siitäkin huolimatta, että heillä on erilaisia haasteita esimerkiksi neuropsykiatriaan tai riippuvuuksiin liittyen. Yhdenkään nuoren ei tarvitsisi tulla torjutuksi tai kohdanneeksi stigmaa – heidät tulisi nähdä nuorena oireista ja haasteista huolimatta. Näin ollen kohtaamisissa ammattilaisten olisi hyvä pohtia esimerkiksi puhummeko häiriölle vai suoraan nuorelle – sillä vaikkapa masennus ei ole yhtä kuin nuori itse.

Osallisuuden kokemus on nuorelle tärkeää – tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi juuri sellaisenaan kuin on. Myös mahdollisuus vaikuttaa niin omaan elämään kuin laajemminkin esimerkiksi yhteisön toimintaan tulee mahdollistaa. Monella nuorella on kokemus, että heitä pyritään muuttamaan tai he eivät ole tervetulleita erilaisiin yhteisöihin omana itsenään. Häpeä ulkoisena tai sisäisenä kokemuksena elää liian vahvana monessa nuoressa, ja he pyrkivät suojautumaan tavalla tai toisella. Tämä voi näkyä mm. haasteina hakea apua, sosiaalisuudessa, riippuvuuden kehittymisenä tai häpeän raivona. Häpeästä olisi siksi hyvä puhua avoimesti, koska näin se menettää hiljalleen lamaavan voimansa.

Kuva: Pixabay

Toivo ja unelmat kannattelevat nuorta haastavissa tilanteissa – usko paremmasta huomisesta antaa voimaa. Tartummeko toivon pieniin jyväsiin kohdatessamme ja keskustellessamme nuoren kanssa? Toivo ei toki paranna sairautta tai korjaa sen hetkistä tilannetta suoranaisesti, mutta se antaa voimavaroja nuorelle vaikeassa elämäntilanteessa ja auttaa löytämään positiivisia asioita omasta elämästä. Ammattilaisena on hyvä pohtia esimerkiksi kielenkäyttöään suhteessaan nuoreen. Muita huomioitavia asioita ovat esimerkiksi rajoittavat uskomukset, avoimuus kertoa oman tiedon rajoista ja tapa olla rehellinen ja avoin eri tilanteissa. Positiivisen kasvuympäristön ja perusturvallisuuden kannatteleva voima on sinänsä jo valtava.

Alussa kuulimme nuoren huudon – haloo, kuuleeko kukaan? Kyllä me kuulemme vai mitä lukijana pohdit?

Antti Heinonen

Päätoiminen tuntiopettaja

Suomen Diakoniaopisto, Oulun kampus

Jaa: